Kotirouvien vai naisten vapautusliike?

Niin sanotun ”toisen aallon” eli 1960–1970-lukujen feministisen aktivismin alku on paikannettu 1960-luvun Yhdysvaltoihin. Naisten asemaa koskevat kysymykset nousivat julkiseen keskusteluun erityisesti toimittaja Betty Friedanin Feminine Mystique -kirjan julkaisun myötä vuonna 1963. Kirjassa vaadittiin naisten vapauttamista perinteisestä perheenäidin roolista. Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1967 nimellä Naisellisuuden harhat.

Kirjan englannin- ja suomenkieliset nimet viittaavat siihen, kuinka sekä naiset että miehet oli kasvatettu ja opetettu ajattelemaan, että äitiys oli naiseuden täyttymys. Naisten kouluttautumista ja töissä käyntiä pidettiin haitallisena, sillä naisen ajateltiin kuuluvan ”luontaisesti” kotiin ja keskittyvän hoivaamaan perhettään. Friedan syytti erityisesti naistenlehtiä tämän naisellisuuden ihanteen vahvistamisesta. Hän vaati ”naisellisuuden mystiikan” romuttamista ja naisten vapauttamista kodin piiristä työelämään ja yhteiskuntaan.

Feminismi-termi otettiin käyttöön 1960-luvun lopulla. Vasemmistolaisessa opiskelijaliikkeessä mukana olleet nuoret amerikkalaiset opiskelijanaiset saivat tarpeekseen siitä, että naisten asemaan liittyvät kysymykset jätettiin huomiotta yhteiskunnallista tasa-arvoa ajettaessa. Naiset kokivat olevansa alempiarvoisessa asemassa myös vasemmistolaisen liikkeen sisällä. Heille oli tarjolla vain kahvinkeittäjän ja sihteerin tehtäviä.

Betty Friedanin ajatukset eivät vasemmistolaisnaisiin kuitenkaan vedonneet, koska ne keskittyivät kotirouvien ongelmiin. Feministit kritisoivat Friedanin edustamaa naisliikettä siitä, että se vaati naisille samoja oikeuksia, jotka miehillä jo oli, sen sijaan että olisi ajanut yhteiskunnan rakenteisiin ja arvoihin radikaalimpaa muutosta. Friedanin edustama työelämään ja naisten oikeuksiin keskittyvä liike nimettiin liberaalifeministiseksi liikkeeksi.

”Amerikkalaisen naisen tasa-arvoisuuden puolesta taisteleva liike sai alkunsa uudessa muodossaan kahdeksan vuotta sitten, kun Betty Friedan, nelikymmenvuotias vaimo ja kolmen lapsen äiti, kirjoitti kirjansa Feminine Mystique, Naisellisuuden harhat, jossa hän raa’asti ruotii perinteellistä amerikkalaista perheenäitiä, rypytöntä, hoikkaa, kauniistikammattua, jonka kunnianhimona on valmistaa paras kalkkunatäyte ja pestä valkoistakin valkoisempi pyykki.”

Leena Karo, Me Naiset 37/1970

Henkilökohtaisen poliittisuus

Nuorten naisten edustama radikaalifeministinen liike vaati yhteiskunnan uudistamista. Miesten valta-asemaan perustuneet ja niitä tukeneet patriarkaaliset rakenteet ja hierarkiat haluttiin purkaa. Feministit vaativat naisille oikeutta aborttiin ja ehkäisyyn sekä itsemääräämisoikeutta omaan ruumiiseen. Liike tuli tunnetuksi vuonna 1968 kun se järjesti mielenosoituksen Miss Amerikka -kauneuskilpailun yhteydessä.

Mielenilmaukseen sisältyi performanssi, jossa ”vapauden roskatynnyriin” heitettiin naisten alistamisen välineitä, kuten rintaliivejä, korsetteja, meikkejä ja naistenlehtiä. Tynnyriä ei sytytetty palamaan, mutta siitä sai alkunsa mielikuva feministeistä rintaliivien polttajina. Kansainvälisten uutistoimistojen kautta myytti rintaliivejä polttaneista feministeistä rantautui myös Suomeen jo vuonna 1968.

Euroopassa vastaavia naisryhmiä alettiin perustaa pian tämän jälkeen. Pohjoismaiden ensimmäinen naisryhmä oli Ruotsissa vuonna 1968 perustettu Grupp 8. Norjaan, Tanskaan ja Islantiin ensimmäiset feministiset ryhmät perustettiin vuonna 1970, mutta Suomeen vasta vuonna 1973. Kyseessä olivat ryhmät nimeltä Marxist-Feministerna ja Rödkäringarna.

Kuten nimistä voi päätellä, kyse oli ruotsinkielisistä vasemmistolaisesti ajattelevista nuorista naisista. Amerikkalaisten feministien tavoin he olivat tyytymättömiä vasemmistolaisen liikkeen kyvyttömyyteen tai haluttomuuteen huomioida naisia koskevia kysymyksiä. Ajatus miesten ja naisten toimimisesta rinnakkain ei käytännössä toteutunut, vaan johtopaikat ja aktiivinen toiminta kuuluivat miehille. Naiset saivat keittää kahvia.

Feministinen ideologia kiteytyi sloganiin ”Henkilökohtainen on poliittista!” Iskulauseella tuotiin esiin, että myös henkilökohtaisen elämään liittyvät kysymykset, kuten ulkonäkö, seksuaalisuus, ruumiillisuus ja monet arkielämän tilanteet olivat yhteiskunnallisesti rakentuneita. Niihin liittyviä ongelmia ei pitänyt katsoa vain yksilöä vaan myös yhteiskuntaa koskevina kysymyksinä.

Feministit vaativat tilaa naisten omien kokemusten käsittelyyn. Kuuluiko esimerkiksi aborttikeskustelussa naisten omiin kokemuksiin perustuva näkökulma? Feministit nostivat esiin myös homoseksuaalisuuteen, seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen, lähisuhdeväkivaltaan ja pornografiaan liittyviä teemoja.

Feministisen toiminnan lähtökohtana oli kokoontua pieniin epämuodollisiin keskusteluryhmiin, jotka tunnetaan myös tiedostamisryhmän nimellä. Tarkoituksena ei ollut perustaa isoa yhdistystä tai liikettä, koska haluttiin välttää perinteistä hierarkkista yhdistysmuotoa. Liikkeen toimintaa ja tavoitteita ei haluttu määritellä ylhäältä käsin. Feministien tavoitteena oli tunnistaa ensin naisten oman elämän keskeiset kysymykset ja ongelmat ja pohjata yhteiskunnan muutosta koskeneet vaatimukset niihin.

Suomessa ruohonjuuritason feministiryhmien yhdyssiteeksi perustettiin vuonna 1976 Feministit-Feministerna, joka julkaisi Aikanainen–Kvinnotid -lehteä. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen suomalainen feminismiä käsittelevä teos, Birgitta Bouchtin ja Carita Nyströmin Denna värld är vår – handbok i systerskap. Suomalaiset feministit lukivat myös feminististä käännöskirjallisuutta, johon kuuluivat esimerkiksi Simone de Beauvoirin Le Deuxième Sexe (engl. The Second sex, suom. Toinen sukupuoli), Kate Millettin Sexual Politics ja Germaine Greerin The Female Eunuch. Näistä viimeksi mainittu julkaistiin suomeksi nimellä Haluan olla nainen (1972), ja Greer myös vieraili Helsingissä markkinoimassa kirjaansa.

Valta vaihtuu Naisliitto Unionissa

Tärkeä merkkipaalu suomalaisen feminismin historiassa oli Naisasialiitto Unionissa toteutettu vallanvaihdos vuonna 1976. Unioni oli perustettu 1800-luvun lopulla ajamaan naisille muun muassa äänioikeutta. Tavoitteen saavuttamisen jälkeen Unionin jäsenmäärä alkoi laskea ja yhdistyksessä alettiin käydä keskustelua koko toiminnan tarpeellisuudesta. 1970-luvun alussa yhdistyksen jäsenten keski-ikä oli varsin korkea ja toiminta hiljaista.

Feminismistä kiinnostuneet nuoret naiset alkoivat kuitenkin liittyä Unioniin toivoen voivansa edistää naisasiaa sen puitteissa. Pieni ryhmä naisia alkoi tuoda yhdistyksen toimintaan uudenlaisia virikkeitä jo vuonna 1974, mutta lopullinen vallanvaihdos vanhemman polven unionilaisilta nuorille feministeille tapahtui vuonna 1976. Tämän jälkeen Unioni alkoi entistä aktiivisemmin ajaa uudenlaisen feminismin mukaisia tavoitteita ja järjestää esimerkiksi tiedostamisryhmien tapaamisia.

Aikakauden feminismille tunnusomaista oli sosialistisen, yhteiskunnan luokkarakenteita ja kapitalismia kritisoivan ideologian lisäksi niin sanottu kulttuurifeminismi. Se arvosteli kulttuurin ja yhteiskunnan arvojen ja toimintatapojen perustumista miehiseen normiin. Asetelma marginalisoi naisia ja heidän elämänalueitaan, kokemuksiaan ja arvojaan. Miksi ”naisellisina”, ”feminiinisinä” ja ”tyttömäisinä” pidettyjä asioita ja ominaisuuksia väheksyttiin? Eikö niitä pitäisi arvostaa?

Naistenlehdet ja feminismi

Kun 1960-luvun lopun liberaali-, radikaali- ja sosialistifeministit kritisoivat naistenlehtiä siitä, että ne ylläpitivät naisten alistamista rajaamalla heidän elämänsä vain muotia, kauneudenhoitoa ja laihduttamista koskeviin kysymyksiin, kulttuurifeministisestä näkökulmasta naistenlehtiä pidettiin tärkeänä foorumina, jossa naisia koskevia asioita käsiteltiin ilman väheksyntää. Naistenlehdet myös nostivat julkiseen keskusteluun naisten arkea koskevia teemoja, joita muut lehdet eivät käsitelleet. Naistenlehtien rinnalla alettiin kuitenkin tuottaa entistä enemmän feministien omia julkaisuja.

Suomessa Naisasialiitto Unioni vuonna 1975 lanseeraama Akkaväki markkinoikin itseään maan ”ensimmäisenä rakentavana naistenlehtenä”. Se tarkasteli yhteiskuntaa ja naisia feminismin näkökulmasta ja sisälsi muun muassa suomennoksia amerikkalaisten feministiajattelijoiden kirjoituksista.

Samaan aikaan kun feministit yrittivät tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun uusia teemoja, niin sanottu ”valtiofeminismi”, eli sukupuolten tasa-arvon edistäminen poliittisen päätöksenteon kautta, vei 1970-luvulla eteenpäin jo aiemmin asetettuja tavoitteita. Äitiyslomaa pidennettiin, lasten kunnallista päivähoitoa alettiin järjestää ja isyysloma otettiin käyttöön. 1970-luvun puolivälissä alettiin valmistella myös työelämän tasa-arvoa edistänyttä, vuonna 1987 voimaan tullutta tasa-arvolakia.

Näistä uudistuksista käytiin 1970-luvulla keskustelua myös ajan naistenlehdissä. Tutkimme Naisten asialla -hankkeessa, miten erilaisia feministisiä liikkeitä ja keskusteluja, tasa-arvotyön edistymistä sekä naisen aseman muutoksia käsiteltiin ajan naistenlehdissä.