Onko oikein, että työnantaja irtisanoo laman aikaan kaikki naiset ja antaa miesten pitää työpaikkansa – tai ei alun perinkään palkkaa naisia, koska on sitä mieltä, että työpaikat kuuluvat ainoastaan miehille? Onko oikein, että vain naisille maksetaan leskeneläkettä mutta miehille ei? Miksi lapsille ei ole päivähoitoa tarjolla? Miksi abortti on käytännössä kielletty ja ehkäisyvälineitä on vain niukalti tarjolla?

Roolikeskustelu alkaa

Edellä luetellut tilanteet olivat tyypillisiä kysymyksiä, joita feministinen liike esitti 1960–1970-luvuilla myös Suomessa. Pohjoismaissa asia nousi 1960-luvulla esiin niin sanotun roolikeskustelun muodossa. Esittelen tässä blogitekstissä, miten sukupuolten tasa-arvoa tuotiin yhteiskunnalliseen keskusteluun 1960-luvulla ja miten tavoitteita ajettiin kahden eri järjestön kautta.

Roolikeskustelu alkoi Suomessa vuonna 1965. Sen innoittajana toimivat Ruotsissa aiemmin käyty vastaavanlainen keskustelu, tasa-arvoa koskeva akateeminen tutkimus sekä nuoren aktivistipolven omat kokemukset ja tarve muuttaa yhteiskuntaa. Naisten oli hankalaa käydä töissä, koska lasten päivähoitoa oli vain vähän tarjolla. Pahimmillaan lapset piti jättää yksin kotiin tai epäpätevän hoitajan luokse. Työpaikoilla naisten mahdollisuudet edetä urallaan olivat heikot, koska työnantajat epäilivät naisten kykyä toimia vaativissa tehtävissä tai olettivat heidän pian palaavan kotiäidiksi. Isien ei katsottu voivan hoitaa lapsia. Seksuaalisuuteen suhtauduttiin häpeillen ja keinoja raskauksien ehkäisyyn oli tarjolla vain vähän.

Yhdistys 9 – Nuorten radikaalien liike

Naiset kohtasivat vaikeuksia myös vapaa-ajallaan. Syksyllä 1965 nuoret opiskelijat Kati Peltola ja Ritva Majuri eivät päässeet Helsingissä Vanhan ylioppilastalon ravintolaan. Asiakkaiksi ei huolittu naisia, jotka pyrkivät sisään ilman miesseuralaista. Porttikiellosta ja muista edellä kuvatuista epäkohdista kimmastuneet naiset päättivät perustaa yhdistyksen ajamaan sukupuolten tasa-arvoa. Yhdistys sai nimekseen Yhdistys 9 ja se aloitti toimintansa helmikuussa 1966. Sen jäseniksi kutsuttiin naisia ja miehiä, jotka halusivat edistää sukupuolten tasa-arvoa Suomessa.

Idean yhdistystoimintaan Peltola sai vuonna 1963 perustetulta rauhanjärjestöltä Sadankomitealta, jossa hän oli myös itse jäsenenä. Sadankomitean ja Yhdistys 9:n myötä Suomessa alkoi yhden asian liikkeiden aikakausi: nuoret yhteiskunnallisesti aktiiviset nuoret kokivat, että poliittisiin puolueisiin liittymisen sijasta oli parempi perustaa yhdistys ajamaan omia tavoitteita, harjoittamaan ruohonjuuritason aktivismia ja toimimaan ulkoparlamentaarisena painostusryhmänä.

Muita yhden asian liikkeitä olivat asunnottomien asiaa esille tuonut Marraskuun liike, kävelijöiden ja pyöräilijöiden asemaa ajanut ja yksityisautoilua kritisoinut Enemmistö ry sekä Seksuaalipoliittinen yhdistys Sexpo.

Peltolan ja Majurin lisäksi yhdistyksen tunnettuja jäseniä olivat toimittaja Margaretha Mickwitz, juristi Holger Rotkirch, kirjailija Arvo Salo, lääkärit Ilkka ja Vappu Taipale, poliitikko Jutta Zilliacus sekä opiskelijat Ritva Turunen ja Leila Räsänen.

Sukupuoli – Rooli jonka voi muuttaa

Naimisissa olevien naisten työssäkäynti oli Suomessa yleistynyt Suomessa 1950-luvulta lähtien. Yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikassa perheenäitien työssäkäyntiä pidettiin vielä 1960-luvun puolivälissä yhteiskunnallisena ongelmana. Ongelman ratkaisemiseksi ehdotettiin, että pienten lasten äideille maksettaisiin äidinpalkkaa, jonka turvin he voisivat olla kotona.

Yhdistys 9, samoin kuin Suomen Naisten Demokraattinen Liitto (SNDL) vaativat, että naisilla tuli olla oikeus käydä töissä ja tehdä uraa. Samoin miehillä tuli olla oikeus hoitaa omia lapsiaan. SNDL oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) naisjärjestö, nykyisen Vasemmistonaisten edeltäjä. Se oli jo aiemmin ajanut työssäkäyvien työläisnaisten asiaa vaatimalla esimerkiksi lasten päivähoidon järjestämistä. 1960-luvulla se uudisti ohjelmansa rooliajattelun mukaisesti.  

Yhdistys 9 ja SNDL huomauttivat, että naisten ja miesten käyttäytyminen sekä asema ja rooli yhteiskunnassa eivät perustuneet biologiaan kuten väitettiin, vaan että ne olivat kulttuurin ja yhteiskunnan luomia. Se, että miehet olivat perheen elättäjiä ja työskentelevät insinööreinä ja naiset vastasivat lasten hoidosta ja työskentelivät sihteereinä ja sairaanhoitajina, ei johtunut sukupuolten biologisista eroista vaan yhteiskunnasta, joka karsinoi yksilöt sukupuolen mukaiseen koulutukseen, ammattiin ja rooliin.

Osoittaakseen sosialisaation, yhteiskunnan rakenteiden ja kulttuuristen käsitysten merkityksen naisten ja miesten elämässä ja asemassa ja sukupuolta koskevien oletusten määrittelyssä, yhdistysten jäsenet ottivat käyttöön sukupuoliroolin käsitteen. Tarkoituksena oli osoittaa, että biologinen sukupuoli oli eri asia kuin kulttuurisiin asenteisiin perustuva ja yhteiskunnan rakenteiden tuottama sukupuolirooli. Rooliaktivistit vaativat, että sekä naisia että miehiä piti kohdella yksilöinä, eikä sukupuoltensa edustajina. Koulutusala, ammatti ja rooli perheessä tuli saada valita omien taipumusten ja kiinnostusten, ei sukupuolen mukaan.

Yhdistys 9:n ja SNDL:n keskeisimmät tavoitteet olivat abortin laillistaminen ja ehkäisyn vapaa saatavuus, lasten kunnallinen edullinen päivähoito, äitiysloman pidentäminen, isyysloman käyttöönotto, koulutuksen ja työelämän sukupuolittuneen segregaation purkaminen sekä valtiollisen tasa-arvoelimen perustaminen.

Uudistuksia myös miesten ja lasten asemaan

Yhdistys 9 nosti esiin myös ongelmia, jotka liittyivät miesten asemaan ja rooliin yhteiskunnassa. Nämä esimerkiksi sairastivat huomattavasti enemmän kuin naiset ja kuolivat nuorempina. Miehet työskentelivät fyysisesti raskaissa ammateissa ja olivat päävastuussa perheen elättämisestä. Miehen rooliin ei myöskään sopinut valittaa ongelmista ja hakea niihin apua. Jos mies jäi leskeksi, hänellä ei ollut oikeutta leskeneläkkeeseen, koska sellaista maksettiin vain naisleskille.

Yhdistys korosti, että perhevapaiden jakaminen tasan tekisi vanhemmuudesta tasa-arvoisen ja antaisi lapsille mahdollisuuden luoda läheinen suhde omaan isäänsä. Isyysvapaan kautta isän rooli lasten vanhempana vahvistuisi ja miehetkin alkaisivat kiinnittää huomiota siihen, millainen oli lasten kannalta hyvä elinympäristö.

Lasten itsensä kannalta olisi parasta, jos he saivat tehdä sitä, mikä heitä itseään kiinnosti sen sijaan että heidät ohjattiin tekemään tytön tai pojan roolin mukaisia valintoja. Yhteiskuntakin hyötyisi, kun nuoret saisivat opiskella sitä alaa, mikä heitä itseään kiinnosti ja mihin heillä oli taipumuksia.

Naisen asemaa tutkiva komitea ja suomalaisen tasa-arvopolitiikan synty

Sukupuolten tasa-arvo koettiin tärkeäksi kysymykseksi myös valtiovallan näkökulmasta. Pääministeri Rafael Paasion johtama hallitus asetti vuonna 1966 Naisen asemaa tutkivan komitean etsimään keinoja erityisesti naisten aseman parantamiseen. Komitean jäsenet koostuivat eri puolueiden edustajista. Myös Yhdistys 9:n jäseniä kutsuttiin mukaan, koska yhdistys tuotti aiheesta asiantuntijatietoa. Komitean sihteerinä toimi Yhdistys 9:n jäsen Leila Räsänen.

Komitean raportti valmistui vuonna 1970, ja siinä ehdotettiin samoja uudistuksia, joita Yhdistys 9 ja SDNL olivat vaatineet. Ehdotuksia myös alettiin pian toteuttaa: abortti laillistettiin vuonna 1970, laki lasten kunnallisesta päivähoidosta astui voimaan 1973 ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) aloitti toimintansa vuonna 1972. Äitiysloma piteni 1970-luvun aikana kahdesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen, mutta isyysloma otettiin käyttöön vasta vuonna 1978 – ja vain 12 päivän pituisena. Työelämässä ja laajemmin yhteiskunnassa sukupuolten tasa-arvoa kohti siirryttiin vuonna 1986, kun tasa-arvolaki astui voimaan.

Vuonna 1971 Yhdistys 9:n jäsenet päättivät lakkauttaa yhdistyksen. Keskeisin syy lakkauttamiselle oli se, että Tanen perustamisen myötä ei katsottu enää olevan tarvetta erilliselle yhdistykselle. Tanella oli valtion rahoituksen ansiosta paremmat resurssit ajaa asioita kuin vapaaehtoisvoimin ja ilman rahoitusta toimineella Yhdistys 9:llä. Myös yhden asian liikkeiden aika alkoi olla ohi. Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet nuoret liittyivät mieluummin poliittisten puolueiden jäseniksi.

Millaista tasa-arvoa rooliaktivistit ajoivat?

Sukupuolten tasa-arvon edistämisessä Yhdistys 9:llä ja SNDL:lla on ollut merkittävä rooli, mutta feminismin historian kirjoituksessa ne ovat jääneet katveeseen. Kun naisten aseman ja sukupuolten tasa-arvon edistämistä on tarkasteltu kapeasti huomioiden vain ne toimijat, jotka määrittelivät itsensä feministeiksi, keskittyivät naisten aseman parantamiseen eivätkä olleet poliittisten puolueiden naisjärjestöjä, Yhdistys 9 ja SNDL eivät ole mahtuneet mukaan. Kun feminismiä sen sijaan tarkastellaan laajempana ilmiönä, joka kattaa erilaiset tavat edistää sukupuolten tasa-arvoa niin ruohonjuuritasolla kuin puoluepoliittisessa toiminnassa, Yhdistys 9 ja SNDL näyttäytyvät kansainvälisestikin tarkasteltuna pioneereina.

Yhdistys 9 ja SNDL toivat kansainvälistä sukupuolten tasa-arvoa koskevaa keskustelua ja tutkimusta Suomeen, osoittivat millaisia ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa naisten ja miesten asemassa oli ja osallistuivat aktiivisesti sukupuolten tasa-arvoa koskevan politiikan uudistamiseen. Ne myös herättivät valtavasti julkista keskustelua aiheesta. Keskustelua käytiin erityisesti naistenlehdissä ja muissa aikakauslehdissä, joissa Yhdistys 9:n aktiivit pääsivät usein ääneen. Varsinkin Me Naiset -lehti käsitteli Yhdistyksen aloitteita usein ja vaati sen ehdottamien uudistusten toteuttamista.

1960-luvun rooliajattelua on myöhemmin kritisoitu siitä, että sen näkemys sukupuolten tasa-arvosta perustui miesnormiin: naisille haluttiin samat oikeudet, jotka miehillä jo oli. Naiset haluttiin vapauttaa kodista työelämään eikä yksityisen elämän kysymysten poliittisuutta huomioitu, toisin kuin 1970-luvun feministisessä liikkeessä. Feministinen liike myös ymmärsi, että sukupuolten tasa-arvo vaatii yhteiskunnan rakenteiden uudistamista. Pelkkä sukupuoliroolien uudistaminen ei riittänyt.

Yhdistys 9 – Kokoaan suurempi vaikuttaja

Olen itse tutkinut Yhdistys 9:n toimintaa aiemmin Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa. Naisten asialla -hankkeessa analysoimme, millaista julkista keskustelua sen innoittamana erityisesti 1960-luvun naistenlehdissä käytiin.

Kun aloin Kansan Arkistossa lukea Yhdistys 9:n jälkeensä jättämiä arkistopapereita, raportteja, julkaisuja ja vetoomuksia, huomasin, että sen näkemys sukupuolten tasa-arvosta oli paljon laajempi kuin aiemmin on tunnistettu. Yhdistys 9 nimenomaan vaati yhteiskunnan rakenteiden ja yhteiskunnallisten instituutioiden uudistamista. Se huomautti, että pelkkä asenteiden ja kasvatuksen uudistaminen ei riittänyt, vaan koululaitos, työmarkkinoiden rakenne ja kaupunkisuunnittelu tuli muuttaa, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi mahdollista saavuttaa.

Myös yksityisen elämän kysymysten poliittisuus kävi ilmeiseksi. Yhdistys painotti, että seksuaalisuus, avioliitto, perheen ja lasten kasvatus olivat mitä suurimmissa määrin yhteiskunnallisia kysymyksiä ja instituutioita, joiden oli korkea aika muuttua.

Yhdistys 9:n näkökulmasta sukupuolia oli vain kaksi, mikä nykynäkökulmasta on vanhentunut ajatus. Toisaalta Yhdistys 9:n rooliajattelu perustui tavoitteeseen, että biologisella sukupuolella olisi ihmisten elämässä mahdollisimman vähän merkitystä. Sen perustamisasiakirjassa määriteltiin, että yhdistyksen tavoitteena oli luoda sellainen yhteiskunta, jossa yksilöllä oli mahdollisuus toteuttaa itseään sukupuolesta riippumatta. Näin olisi tilaa myös kaikille niille, jotka eivät mahdu perinteisen naisen tai miehen muotteihin.

Yhdistys 9 toi myös esiin, että mitään ”perinteistä” naisen tai miehen muottia ei ollut olemassa, vaan jokainen kulttuuri ja yhteiskunta loi niistä oman käsityksensä. Siksi käsityksiä ja sukupuolirooleja oli myös mahdollista ja syytä uudistaa.