”Vapautta naiselle!” – Naisasia, käsityöt ja naistenvuosi

Minna Canth – kuuluisa näytelmäkirjailija, naisasianainen ja kuopiolainen lankakauppias – kirjoitti kirjeessään ystävälleen, toiselle naisasianaiselle Lucina Hagmanille huhtikuussa 1884: ”Kaikki naiset elkööt tehkö käsitöitä”.

Paljon siteerattu lause – kirjeessä muodossa ”elkööt” – vie helposti harhaan. Canth ei tarkoittanut, etteivätkö naiset olisi saaneet tehdä käsitöitä. Hän pikemminkin painotti, että käsitöiden tekeminen oli järkevintä jättää niille naisille, jotka olivat saaneet aiheesta opetusta ja joille maksettiin työstä palkkio:

”[käsityöt] eivät kannata, niihin tuhlataan liian paljon aikaa ja voimia, joita voisi edullisemmin käyttää. Mielestäni ne pitäisi jättää tykkänään pois tyttökouluista, ja siihen sijaan perustettaisiin eri käsityökouluja, joissa opetus tulisi olemaan täydellisempi ja tarkempi kuin se kaikessa tapauksessa tyttökouluissa voi olla. Työn jako täytyy tulla. Kaikki naiset elkööt tehkö käsitöitä. Sillä tavalla estetään vaan niiltä naisilta elatuksen saaminen, jotka käsitöistään vaan tuloa saavat.”

Kirjeensä idean Canth oli julkaissut jo aiemmin Valvoja-lehdessä ilmestyneessä kaksiosaisessa artikkelissa ”Naiskysymyksestä” tammikuussa 1884. Hän vaati kirjoituksessaan: ”Vapautta naiselle! Toiminnan vapautta, ajatuksen vapautta!”

Kyse oli naisten mahdollisuuksista yhteiskunnassa: että myös he saivat miesten tapaan kouluttautua, tehdä työtä, elättää itsensä ja ansaita omaa rahaa ja arvostusta.

Kotona tehtäviin käsitöihin – neulontaan, virkkaukseen, kudontaan ja kirjontaan – on historian aikana suhtauduttu vaihtelevasti. Ne on nähty usein naiseuden, perheen ja kodin symbolina. Toimettomuutta, joutilaisuutta ja laiskuutta on paheksuttu: kunnon nainen kutoi, kirjoi, neuloi, ompeli, korjasi ja paikkasi. Kotona tehtäviä käsitöitä ei kuitenkaan ole arvostettu korkealle. Varsinkin naisten käsitöitä on usein pidetty mekaanisena toistona ja välttämättömyytenä: oli tehtävä itse, koska oli pakko eikä muuta ollut saatavilla.

Toisaalta 1970-luvulla naisten oikeuksia ajanut feministinen liike näki käsityöt myös naisten alistamisen symbolina. Käsityöt sitoivat naiset kodin piiriin ja estivät heitä olemasta yhteiskunnallisesti aktiivisia ja ajamasta omia etujaan. Kuten Minna Canth oli todennut melkein vuosisata aiemmin, oli suuntauduttava ulospäin yhteiskuntaan ja vaikutettava kodin seinien ulkopuolella.

Tutkija, tutkimus ja käsityöt

Olen itse innokas käsityöihminen ja teen paljon erilaisia käsitöitä. Mieluiten neulon ja ompelen, mutta toisinaan teen myös kirjontatöitä, ryijyjä, keramiikkaa ja koruja. Olen jo pitkään etsinyt 1960- ja 1970-lukujen suomalaisista naistenlehdistä helpohkoa ohjetta, joka olisi mahdollista toteuttaa tutkimusmielessä. Naistenlehdissä on perinteisesti julkaistu paljon käsityöohjeita eri tekniikoille ja materiaaleille.

Vuoden 1975 vuosikerroista sopiva ohje löytyikin. Käyn tässä postauksessa läpi, miten Uusi Nainen -lehdessä heinäkuussa 1975 julkaistu kirjontaohje liittyi naisten asemasta käytyyn keskusteluun ja Yhdistyneiden Kansakuntien (YK:n) julistamaan kansainväliseen naistenvuoteen, jota vietettiin saman vuoden aikana. Tarkastelen samalla, miten ajan suositut naistenlehdet, kuten Uusi Nainen, Eeva ja Emäntälehti suhtautuvat YK:n teemavuoteen ja millaisia asioita ne nostivat naistenvuodesta esiin pääkirjoituksissa, artikkeleissa ja juttusarjoissa.

Esittelen ensin kansainvälisen naistenvuoden tavoitteita ja toteuttamistapoja, ja sen jälkeen analysoin suomalaisten naistenlehtien suhdetta teemavuoteen. Kirjoituksen lopussa selviää, miten Uusi Nainen -lehdessä kesällä 1975 julkaistu ohje soveltuu 2020-luvun käsitöihin. Mitä naistenlehtiä työkseen läpikäyvän historiantutkijan ja käsitöiden harrastajan onnistui saada aikaiseksi 50 vuotta vanhan ohjeen avulla ja miten kokeilun kaksi lopputulosta liittyvät YK:n kansainväliseen naistenvuoteen 1975?

YK tasa-arvon, kehityksen ja rauhan asialla

Vuosi 1975 oli omistettu naisille. Yhdistyneet Kansakunnat julisti vuoden 1975 kansainväliseksi naistenvuodeksi ja koko seuraavan vuosikymmenen naisten vuosikymmeneksi (1976–1985).

Naistenvuodella oli kolme pääteemaa: tasa-arvo, kehitys ja rauha. Tavoitteena oli parantaa naisen asemaa ja oikeuksia ja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä kansainvälisesti että paikallistason politiikassa, työelämässä ja perheiden sisällä. Monissa maissa naisilta puuttuivat yhä ne perusoikeudet, jotka miehillä automaattisesti oli sukupuolensa perusteella. Naisten osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon oli edelleen vähäistä myös länsimaissa, ja monet kansainväliset johtotehtävät – myös naistenvuoden kotiorganisaation YK:n sisällä – olivat kokonaan naisten ulottumattomissa.

YK:n tavoitteissa tasa-arvo tarkoitti sukupuoleen perustuvan syrjinnän vastustamista, perhepoliittisten palveluiden kehittämistä, naisten palkkaamiseen liittyvien ongelmien ratkaisemista ja sosiaaliturvan parantamista.

Naistenvuoden aikana toimintaa järjestettiin sekä kansainvälisellä että paikallisella tasolla. Näkyvimpiä tapahtumia olivat kaksi kansainvälistä konferenssia Meksikossa ja Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR). Kesäkuussa 1975 yli 4 000 vierasta osallistui Naisten maailmankonferenssiin Mexico Cityssä. Konferenssin aikana käytiin läpi, miten YK:n tavoitteita naisten ja miesten tasavertaisuuden edistämiseksi oli toteutettu sekä laadittiin suunnitelmia, miten naisten asemaa ja osallisuutta yhteiskunnassa oli mahdollista parantaa. Berliinin maailmankongressissa marraskuussa keskustelu aiheesta jatkui.

Ratkaisuna epätasa-arvon ongelmiin nähtiin koulutus, lainsäädäntö ja yleinen asenteiden muutos. Naisten roolia rauhantyössä haluttiin myös korostaa. Kansainvälisessä politiikassa oli liennytyksestä huolimatta paljon jännitteitä. Toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut 30 vuotta. Sodan kokeneet sukupolvet olivat edelleen mukana ajan poliittisessa päätöksenteossa, talouselämässä ja kulttuurin eri aloilla.

YK:n rauhankyyhky naisten asialla

Kansainvälinen naistenvuosi sai myös oman visuaalisen tunnuksensa. Sen suunnitteli newyorkilainen graafikko Valerie Pettis (s. 1946). Logo oli mukailtu versio YK:n rauhankyyhkystä, johon Pettis sisällytti naisiin ja tasa-arvoon liittyvää symboliikkaa. Linnun etu- ja takaruumista yhdistää naissukupuolta kuvaava Venus-symboli (ympyrä ja risti alaspäin). Kyyhkyn pyrstön muodostaa tasa-arvoon viittaava yhtä kuin (=) -merkki.

Linnun väritys oli alun perin vihreä, joka värinä on liitetty kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. Tunnusta käytettiin kuitenkin monissa eri väreissä. Yksi suosituimmista yhdistelmistä oli YK:n sininen ja valkoinen.

Tasa-arvon kyyhky näkyi erilaisissa naistenvuoden tuotteissa, kuten rintanapeissa, julisteissa ja postimerkeissä. Suomessa esimerkiksi Aarikka valmisti hopeisia kaulariipuksia, joita voi edelleen nähdä myynnissä nettikirppareilla. Riipuksen taustaa ja symboliikkaa ei selvästikään enää tunnisteta – myyjille koru on yksinkertaisesti ”lintu”.

”Kansainvälisen naistenvuoden tunnus sisältää vuoden ohjelman kolmen pääteeman aiheet. Lintu – kyyhkynen on kansainvälinen rauhan tunnus. Linnun hahmoon liittyy feminiinin, naisen tunnus ja tasa-arvoa kuvaa linnun pyrstöön sijoitettu yhtäläisyysmerkki. Tämä tunnus on käytössä kaikissa YK:n jäsenmaissa naistenvuoden aikana.”

Martan Sanomat, ”Naisten vuosi”, Emäntälehti 1/1975

Naistenvuoden äänitorvet – Uusi Nainen ja Emäntälehti

Suomalaisissa naistenlehdissä YK:n kansainvälinen naistenvuosi oli esillä eri tavoin. Osa lehdistä seurasi aktiivisesti teemavuoden tapahtumia ja kuvasi jutuissaan naisten kohtaamia tasa-arvon ongelmia, osa tyytyi raportoimaan lähinnä vuoden käynnistymisestä ja päättymisestä. Sävy vaihteli innokkaasta kriittiseen.

Kaikkein tiiviimmin naistenvuodesta kirjoitti vasemmistolainen Uusi Nainen. Lehti oli perustettu vuonna 1944, ja 1970-luvulla se oli yksi luetuimmista naistenlehdistä. Naistenvuoden teemat ja tunnus näkyivät säännöllisesti lehden sivuilla. Uusi Nainen julkaisi reportaaseja naisten asemasta eri maissa, mutta käsitteli myös suomalaisten työläisnaisten kohtaamaa syrjintää työelämässä ja epäoikeudenmukaista kohtelua yhteiskunnassa.

Uusi Nainen pyrki esittämään itsensä teemavuoden todellisena äänitorvena. Se kritisoi muita naistenlehtiä tärkeän asian kaupallistamisesta ja viihteellistämisestä. Teemavuoden tärkeiden teemojen sijasta muut naistenlehdet keskittyivät esittelemään kauneutta, muotia, romantiikkaa ja ”ties mitä soopaa”. Lehden mukaan ”kaikki hömppä” oli syynä siihen, että naisen asema ”on se mikä se on. Kas kun ei kukaan vielä ole keksinyt panna pystyyn Miss Kansainvälinen Naistenvuosi -kilpailua.”

Toinen lehti, joka hieman yllättäen innostui kansainvälisestä naistenvuodesta, oli Marttajärjestön julkaisema Emäntälehti (per. 1902). Teemavuosi näkyi kuukausittain ilmestyneen lehden pääkirjoituksissa, lukijakirjeissä ja reportaaseissa. Jo heti tammikuun numerossa julkaistiin Suomen kansainvälisesti tunnetuimman naisen, YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilän (1915–2009) artikkeli, jossa Sipilä esitteli naistenvuoden pääkohtia ja valotti teemavuoden tavoitteita.

Sipilä korosti, että naistenvuosi oli itse asiassa ”ihmisen vuosi”. Tasa-arvon toteutuminen ei ollut mahdollista ilman, että katse kohdistettiin sekä miesten että naisten asemaan ja yritettiin muuttaa molempien sukupuolten asenteita ja ennakkoluuloja. Sipilä kirjoitti Emäntälehdessä:

”Kansainvälinen naistenvuosi ei tule olemaan vuosi, jolloin naiset puhuvat naisille naisista, vaan jolloin miehet ja naiset yhdessä pyrkivät ratkaisemaan kysymyksiä, joiden ratkaisusta riippuu monen kansallisen ja kansainvälisen ohjelman onnistuminen.”

Varsinkin miesten asenteissa oli kuitenkin paljon parantamisen varaa. Uusi Nainen -lehdessä vaarana nähtiin, että teemavuoden edistystä julistavan julkisivun taakse piiloutuivat edelleen vanhat asenteet, ennakkoluulot ja toimintatavat. Naistenvuosi oli osalle miehistä kuin kukkakimppu tai suklaarasia, jonka avulla mies saattoi väittää huomioivansa naiset, vaikka todellisuudessa kohteli näitä alentuvasti ja väheksyen. Teemavuoden perimmäistä tarkoitusta ei ymmärretty: nainen oli miehen kanssa tasaveroinen, ei orja eikä objekti.

”Annetaanpas naisellekin puheenvuoro näin naistenvuoden kunniaksi, sanoo herra kuvaruudussa ja hymyilee ystävällisesti.
Naiset ensin varsinkin näin naistenvuonna, sanoo herrasmies tavaratalon hissin edessä, ottaa hatun päästään hississä ja hymyilee ystävällisesti.
Tekee mieli tintata. Mutta olkoon. Niiltä ei voi vaatia enempää kuin niille on annettu. Niillehän on annettu vain Playboyn usko, että nainen on ihmisen paras ystävä.”

Kuten Uusi Nainen, myös Emäntälehti teki tutkimusmatkoja eri maiden naisten elinolosuhteisiin ja oikeuksiin. Lehti raportoi muun muassa Afganistanin tilanteesta (”Haareminainenkin haluaa oikeuksia”) sekä amerikkalaisnaisten kamppailusta tasa-arvon puolesta (”Tyypillistä amerikkalaista naista ei olekaan”).

”Suomalaisen naisen asema on peräti toinen kuin hänen kehitysmaassa asuvan sisarensa, joka voidaan vaikkapa vaihtaa kameliin tai aasiin. Joskin suomalaisen naisen sosiaalisessa tasa-arvoisuudessa on yhä parantamisen tarvetta, se on sittenkin pientä kehitysmaiden naisen hädän rinnalla.
Jolle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan. Meidän suomalaisten olisikin tänä vuonna nähtävä asian toinen puoli: paljon saaneen vastuu.”

– Saara Mikkola,
”Naistenvuoden haasteita”
Emäntälehti 3/1975

”Katsellaan sivusta vaan” – Naistenvuosi Eeva-lehdessä

Kaikki suomalaiset naistenlehdet eivät innostuneet naistenvuodesta. Esimerkiksi Eeva-lehden päätoimittajan Ulla Leskisen pääkirjoituksessa oli pisteliäs sävy, kun hän käsitteli alkavaa teemavuotta vuoden 1975 ensimmäisessä numerossa:

”Hyvä, hyvä, ajattelee usea lukija. Toivottavasti tytöt panevat tuulemaan. Antaa katsoa, mitä saavat aikaan. Joo, katsellaan sivusta vaan. Mitäpä meikätytöt tässä, kun ei olla noita helvisipilöitä ja elinahaavio-manniloita. Tavallisia työn orjia tai kotirouvia vain, kuten sanonta kuuluu”.

Leskinen löysi pääkirjoituksessaan osasyyllisen naisten epätasa-arvoiseen asemaan. Hän syytti naisia oman asemansa alentamisesta. ”On kovin tavallista hymistellä tasa-arvon puolesta, mutta samalla toimia siten, että esim. oman työpaikan naista ei hevin korota johtoasemaan. Kateus ja tietyt epäluulot vellovat, eritoten jos ylennetty on nuori ja nätti.” Leskisen mielestä naiset itse eivät halunneet johtotehtäviin, vaan valitsivat paikalle mieluummin miehen.

Eeva ei uutisoinut naistenvuoden tapahtumista eikä teema näkynyt erikoisartikkeleissakaan. Vuoden lopulla lehdessä julkaistiin kuitenkin yhteenveto ”Tuliko meistä tasa-arvoisempia”, jossa julkisuuden naiset kirjailija Eeva Kilvestä suurlähettiläs Tyyne Leivo-Larssoniin ja ohjaaja Kaisa Korhosesta toimitusjohtaja Satu Tiivolaan saivat kertoa mielipiteensä YK:n teemavuodesta. Osa haastatelluista arvosti naistenvuotta ja piti sen tavoitteita tärkeinä, osa taas näki yritykset kohentaa tasa-arvoa ”vouhotuksena”.

”Vuoden kassiksi voitaneen sanoa juuttikassia, johon on etupistoin ommeltu Kansainvälisen naistenvuoden tunnus. [–] Kirjonnasta innostuneet voivat ommella kuvion muuallekin, esimerkiksi huivinsa kulmaan tai puseronsa rinnukseen.”

– Viola Säilä, ”Ole oma laukuntekijäsi”,
Uusi Nainen 7/1975

Kirjo oma naistenvuoden kuvio

Uuden Naisen kansainvälistä naistenvuotta tukeva linja jatkui myös lehden käsityöpalstalla. Lehti julkaisi heinäkuun 1975 numerossa ohjeen, jonka avulla lehden lukija ja innokas kotiompelija saattoi kirjoa teemavuoden kyyhkykuvion juuttikankaiseen kassiin.

Päätin soveltaa ohjetta kahteen omaan käsityökokeiluun. Lehden kirjontaohje on tehty alun perin etupistoilla, minkä vuoksi sitä piti muokata hieman kumpaakin käsityötä varten. Kuvio itsessään on selkeä ja helppo toteuttaa. Se sopii hyvin siis aloittelijallekin.

Ensimmäisen työn toteutin ristipistotekniikalla. Kirjoin kolme kyyhkyä kolmella eri värillä tummansiniseen T-paitaan. Valitsin väreiksi omia suosikkejani, kuten auringonkeltaista, fuksianpunaista ja vihertävänturkoosia (DMC:n värit 326, 3848 & 976). Kirkkaat sävyt myös erottuvat tarpeeksi hyvin tummansinisestä pohjaväristä.

Kyyhkyt on kirjottu muliinisella kirjontalangalla (2 säiettä). Apuna käytin veteen liukenevaa aidakangasta (tiheys 14 ct). Aidakangas kannattaa asetella ensin nuppineuloilla kirjottavaan kankaaseen ja sitten ommella se pitkillä harsinpistoilla kiinni reunoista. Kun kirjontatyö on valmis, ylimääräinen aidakangas on helppo leikata pois terävillä saksilla ennen vesikäsittelyä (jossa pohja siis liukenee kuumaan veteen).

Yhden linnun koko on 5,5 cm x 4,5 cm.

Ompele oma ryijy

Naistenvuoden-kuvion pohjalta syntyi myös pienen budjetin ryijykokeilu. Käytin ompeluun Novitan 7 veljestä -lankaa, joka villapohjaisena peruslankana soveltuu myös ryijyihin. Oikeisiin ryijylankoihin verrattuna se on sitä paitsi edullinen vaihtoehto. Ompelin ryijyä kolmella langalla, eli yksi nukka koostuu kuudesta langasta (tämä tiedoksi asianharrastajille). Ryijyn pohjakangas on luonnonvalkoista kovetettua puuvillapohjaista verkkoa, jota voi ostaa käsityöliikkeistä metritavarana.

Ryijyn väreiksi valitsin valkoisen ja viininpunaisen. Lintukuvio esiintyi 1970-luvun naistenlehdissä ainakin punaisena, sinisenä, vihreänä, pinkkinä, keltaisena ja mustana, mutta oman ryijyn värit valikoituivat olemassa olevan lankavaraston perusteella. Toinen syy liittyy tutkimusprojektiimme: Naisten asialla -hankkeen tunnuksessa on punaisen eri sävyjä, joten oli sopivinta valita kuvion väritys niiden perusteella.

Taustavärissä käytin kahta erisävyistä valkoista (värit 010 & 011). Kyyhkyssä taas on viiden punaisen sävyn sekoitus (värit 500 & 587, loput kerien loppuja, joiden vyötteet ovat aikaa sitten kadonneet). Langan menekkiä en laskenut. Ryijyn koko on noin 39 cm x 35 cm.

Valerie Pettisin suunnittelema tasa-arvon kyyhky toimii edelleen, eli sen design on kestänyt hyvin aikaa. Kuvion ymmärtää linnuksi, vaikka ei logon taustaa tuntisikaan. Kuitenkin kyyhkyllä on kiinnostava historia osana maailmanlaajuista työtä tasa-arvon ja naisten aseman parantamiseksi ja rauhan edistämiseksi – kaikki tärkeitä asioita tänäkin päivänä. Aion käyttää T-paitaa aina kun siihen on tilaisuus.

Käsityö voi siis olla osa tutkimusta ja myös feministinen teko. Siispä – tehkööt naiset käsitöitä, jos niin haluavat!